Ajattelin siis hieman avautua siitä miten olen kokenut Uppsalan yliopiston opetuksen, kurssit ja ilmapiirin. Monet teistä varmaan tietää, että olen viimeisen vuoden ajan toiminut oman ainejärjestöni koulutuspoliittisena vastaavana. Oon pitänyt hommasta, mutta nyt täällä vasta todella on huomannut kuinka tärkeää duunia Suomessa onkaan tullut tehtyä, ja miksi sitä pitää vaalia!
Muutama viikko sitten ajauduin aikamoisen myrskyn keskelle, kun tenttiviikko oli ohitse ja uudet kurssit olivat aikeissa alkaa. Olin tsekkaillut jo paljon etukäteen uusien kurssien aikatauluja ja sisältöä ja ostin ajoissa lentoliput takaisin Suomeen. Kohta oon taas Suomessa!
Noh, asia ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Muutama päivä ennen kurssien alkuja kurssien sisältöjä oli muutettu: meillä olisi tenttejä juuri ennen joulua, ja jopa vielä tammikuussa! Ei ole todellista, miten tämä on edes mahdollista?
Alkoi armoton sähköpostisota vaihtokoordinaattorin, laitosrehtorin ja minun välillä. Päiväni vietin selaillen Uppsalan yliopiston sivuja, mistä löysinkin oikeuksia itselleni tilanteeseen: Sääntöjen mukaan opiskelijoilla on oltava tiedossa kurssikokeet sekä uusinnat viimeistään viisi viikkoa ennen kurssin alkua. Hahaa! Tämän lisäksi luin että olisi mahdollista tenttiä kurssit kotimaassa, mikäli siihen on tarpeeksi painavat syyt.
Laitoin siis viestiä laitosrehtorille, mutta yllätysyllätys -vastaus ei ollut myöntävä. Laitoksen omaan virheeseen ei kommentoitu sanallakaan, ja tenttilupaa ulkomailla ei hyväksytty, koska se ei kuulemma olisi reilua muille opiskelijoille. Sama tentti, samat olosuhteet. Vastapainoksi tarjottiin ainoana ratkaisuna sitä, että jään tänne hoitamaan kaikki tentit. Tammikuuhun asti? In your dreams.
Vihainen kopo oli umpikujassa. Pinna alkoi lievästi sanottuna kiristää, kun vastauksena jokaiseen kompromissiin mitä hain oli jyrkkä ei. Otin jopa yhteyttä Jyväskylän päähän, ja alta aikayksikön he olivat valmiina auttamaan, järjestämään tentit kaikkineen Suomessa. Kahden viikon jälkeen tuskaisena ja stressaantuneena laitoin viimeisen avunhuudon kotiyliopistoon, johon vastattiin -jälleen kerran- todella nopeasti. Tuloksena oli, että suoritan kaikki nopat kotiyliopiston kursseina. Uppsalan kanssa ei enää lähdetä keskustelemaan aiheesta sanallakaan.
Tämä sekoilu siis johti periaatteessa siihen, että vaihtoni keskeytyy vaikka olenkin ollut täällä koko vaihtoajan. Yhtään opintopistettä ei täältä lähde mukaan ja sekös vasta turhauttaa. Kaikki tämä siis siksi, että Uppsalan yliopisto itse ei ole pitänyt huolta informaatiosta joka sääntöjen mukaan täytyy hoitaa tietyn aikarajan sisällä. Vastuu siirrettiin aina kaikesta laitosrehtorille: Pieni ja mitätönkin poikkeus kursseissa menee aina hänelle kun opettajat ns pesevät kätensä kaikista 'ongelmista'. Totuus mikä kuitenkin pisti koposieluni roihuamaan oli, kun edes laitosrehtori itse ei ottanut vastuuta laitoksen tekemistä virheistä, vaan siirsi kärsimyksen yksittäiselle opiskelijalle. Koska se oli hänen mielestään oikeudenmukaista muiden opiskelijoiden kannalta.
Kaiken tämän keskellä tietysti mietin, onko täällä ketään joka voisi auttaa minua tässä tilanteessa? Vastaus: Ei.
Suomen ainejärjestötoiminta on ainutlaatuista, missä yliopisto sekä opiskelijoiden oma yhteisö tekee yhteistyötä, suunnittelee yhdessä opetussuunnitelmia, pitää yhteisiä kahvihetkiä, uskaltaa antaa palautetta toinen toisilleen. Me saamme koulutusta ainejärjestötoimintaan, informaatio kaikesta tärkeästä kulkee sähköpostilistojen kautta jokaiselle opiskelijalle. Jopa niinkin lähellä kuin täällä Ruotsissa kaikki on toisin. Uppsalassa toimivat osakunnat ovat myös ainutlaatuisia, mutta heillä ei ole juurikaan kontakteja itse yliopiston kanssa tai mahdollisuutta vaikuttaa asioihin organisaation sisällä.
Kysyn siis, kuka puolustaa opiskelijoiden oikeuksia täällä?
Ruotsalaiset ovat tunnettuja demokraattisuudestaan, kyvystä keskustella asioista, löytää kompromisseja. Niin, ehkä tämä kokemus hieman latisti omaa mielikuvaani tästä stereotypiasta. Mutta toisaalta, se vahvisti käsitystäni siitä kuinka onnellinen on opiskelijan asema suomalaisessa yliopistossa. Kuinka paljon me pystymmekään vaikuttamaan monella eri taholla.
Kiitos siis ylioppilaskunta, ainejärjestöt ja yliopiston koko henkilökunta. Jos koulutuspolitiikka ja ainejärjestötoiminta ei ollut ennen vaihtoa sydämen asia mulle, niin nyt se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti