18. syyskuuta 2017

Maija: Kuukausi takana, arkea ja juhlaa!

Ihan käsittämätöntä kuinka nopeasti aika on mennyt jo nyt, ja paljon on ehditty nähdä! 
Korridorilaisten kanssa alkaa muodostua aika vahva yhteishenki, kaikki on niin ihania etten kestä! Uusiin ihmisiin tulee silti tutustuttua heti kun vain astuu ulos huoneestaan, ja itse olen henkilökohtaisesti suorastaan addiktoitunut ihmisiin tutustumiseen. 

Täydellinen mahdollisuus nähdä uusia kasvoja onkin osakunnan järjestämät iltamat. Eikä siis ihan mitkä tahansa iltamat, vaan fiinit sellaiset. Kahtena peräkkäisenä perjantaina oli kunnon illallinen ja erilaista ohjelmaa osakuntatalolla. Ensimmäinen perjantai oli hieman epävirallisempi, mutta toisena perjantaina päällä piti olla parhaat vaatteet mitä löytyy, sillä pukukoodi on aika tarkka. 

Tämän takia täytyi sitten metsästää yhdessä ja erikseen korkokenkiä, mekkoja... 
En edes muista kuinka monena päivänä olin keskustassa etsimässä vaatteita.

Shoppailun keskellä on pitänyt kerran jos toistekin pysähtyä ottamaan kuva


Ennen virallisuuksia piti käydä muutenkin kartoittamassa yöelämä! 


Kerttu kutsui koko porukan kahvittelemaan, jengi oli jopa leiponut ranskalaisen suklaakakun!

Sitten koitti vihdoin ensimmäinen illallinen: Reccemottagning. Ideana oli tutustua osakunnan toimintaan ja Uppsalan opiskelijaperinteisiin. Minä ja Mona liityttiin siis Gästrike-Hälsinge osakuntaan, ja monet tapahtumat minne mennään täällä on GH:n järjestämiä.

Kerttu ja Laura liittyivät suurimpaan osakuntaan, Norrlands nationiin, eli jos osakuntakokemukset kiinnostavat niin kannattaa seurata myös Kertun ja Lauran postauksia!

Päästiin jopa virallisen valokuvaajan bongaamaksi heti kun astuttiin ovesta sisälle

Illanistujaiset Uppsalassa on hienommat kuin Suomessa. Jyväskylän sitseihin tottuneena odotin rangaistuksia ja ilkeää mulkoilua jos käytän kännykkää mutta eihän paikalla ollut edes toastmastereita. Juttelin myös yhden Lundissa opiskelleen kanssa, ja hän sanoi ettei sielläkään ole yhtä fiiniä menoa kuin täällä Uppsalassa. Ainutlaatuista siis kertakaikkiaan!

Reccemottagning sisälsi siis muutamia lyhyitä ja mukavia puheita, osakunnan orkesterin soittoa sekä kahden ruokalajin illallisen.
Koko juhlallisuus oli järjestetty osakunnan suuressa salissa, missä sitten oltiin muutaman tunnin verran.



Kuten suomalaisilla sitseillä, pöydissä oli myös lauluvihkot, eli päästiin laulamaan!
Asianmukaisesti pöydässä oli myös viiniä, olutta ja siideriä. Omantunnon mukaan sai ottaa mitä halusi. Puheiden ja syömisen välillä laulettiin, ja osa lauluista olikin tuttuja meille suomalaisille! Yhdessä laulussa oli jopa suomenkielinen säkeistö ja vastapäisessä pöydässä oleva saksalaisen ystäväni ilme olisi pitänyt kuvata kun tajusi että osaan säkeistön ulkoa -- sillä aikaa kun muut kangertelivat sanoja naamat kiinni lauluvihoissa.


Pääruokana oli riisiä ja ilmeisesti jotain meksikolaista vihanneskastiketta. Oli aivan hullun tulista!

Jälkiruoka maistui vielä paremmalta kuin miltä se näytti. Suklaa-kookosvaahtoa!


Reccegasquesta kerron (tai vaihtoehtoisesti Mona kertoo), toisessa postauksessa! :)


-Maija

11. syyskuuta 2017

Kerttu: Kuulumispäivitys (taas)

Ihan hullua et ollaan oltu Uppsalassa jo kohta kuukausi! Ärsyttää sen puolesta et tuntuu et miun ruotsi ei oo erityisen paljon kehittynyt vielä tänä aikana ja jos aika kuluu näin nopeeta, niin ollaan kohta jo takasin Suomessa. Mutta koitan lohduttautua sillä et sitä kehitystä ei välttämättä ite huomaa niin kauhean nopeesti ja et kyllä tässä vielä kerkeää kaikenlaista oppia! En vaan tapani mukaan malttaisi taas odottaa tuloksia... 😅

Matkalla pyykkituvalle pysähyin nappaamaan kuvan leppäkertusta

Tämmönen siitä kuvasta sitten tuli

Viikot on pitänyt sisällään opiskelun lisäksi myös melko paljon erilaisia juhlia ja illanistujaisia, kun ei oikeastaan olla sanottu melkein millekään kutsulle ei ja lisäksi ollaan myös ite järkätty kaikenlaista. Tällä viikolla on vielä pari muodollisempaa tapahtumaa tiedossa, ainakin toiseen pitää pukeutua ihan juhlavaatteisiin!



Juhlien jälkeen ollaan usein syöty miun luona iltapalukkaa

Koska Ruotsissa ollaan ja ruotsalaisia haluttaisiin olla, niin ollaan myös fikailtu ahkerasti erinäisillä kokoonpanoilla. Leivottiin meidän pohjoismaisia kieliä opiskelevien vaihtareiden fikalle vähän suklaakakkua ja Laura antoi apulaiskokkien (miun ja Sannan) nuolla kaikki sekottimet:


Mitäs sitä suotta jäätelöä sekaan sotkemaan, kun pelkkä kolasås elikkäs kinuskikastike on paljon parempaa!


Käytiin viime viikolla myöskin Tukholmassa Mall of Scandinaviassa! Se on ihan valtava paikka ja meillä siellä koko päivä vierähtikin. Meillä oli kaikilla aika pitkät ostoslistat ja kaikenlaista sieltä myös mukaan tarttui, mut ainakin miun kohalla suurin osa ostoksista oli listan ulkopuolelta. Ei siis varmaan auta muuta kun tehdä vastaavanlainen reissu pikimmiten uudestaan!

 Siellä se siintää!

Soputtelun lomassa käytiin Vapianossa syömässä, kyllä oli hyvää!

 Tässä meidän annokset miun kuvakulmasta

Oho, ei taaskaan huomattu et meistä otetaan kuvaa!

6. syyskuuta 2017

Laura: Vakava viikonloppu

Kerttu häippäsi viikonlopuksi Göteborgiin, joten meillähän ei saanut sitten olla hauskaa täällä sillä välin. Vitsihuumoriahan tämä oli, mutta vietettiin viikonloppu niin kurjasti, kun vaan voi😂 Perjantain ja lauantain pyörin kaupungilla ja sunnuntaina otin sitten kaiken ilon vapaapäivästä irti ja nukuin kahteen asti!





Lauantai-iltana oli vuorossa vakavahenkinen leffailta Annan luona (bosshotelliasunnossa). Tehtiinkin ihan vanhanaikaisesti ja käytiin vuokraamassa elokuva. Matkalla vuokraamoon päädyttiin myös johonkin Region Uppsalan facebook-liveen? (Haastattelija ystävällisesti ojensi kättään kätelläkseen meitä ja annettiin varmaan hyvä vaikutelma suomalaisista, kun kukaan meistä ei hämmennyksessä regoinut kättely-yritykseen ollenkaan, vaan seistiin visusti vierekkäin ilman mitään elettä)



 "Jos oltas juostu vähän oltas päästy noitten kanssa sisään"


 Laatuelokuvahan sieltä tarttui sitten mukaan

Oltiin Annan kanssa romantique ja syötiin Maijan synttärikakkua samalta lautaselta 


Ja tulihan se meidän Kerttukin ehjänä kotiin!

4. syyskuuta 2017

Kerttu: Viikonloppu Göteborgissa

Lähdin torstaina koulupäivän jälkeen kohti Göteborgia, parhaan kaverini Roosan luokse tiiteroviikonloppua viettämään. Koska oon tietyissä asioissa melkoinen pihi-iivari, niin matkantekovälineeksi valikoitu kaikista halvin bussi, joka tietenkin tarkoitti myös sitä et bussissa istumista oli noin kahdeksan tuntia per suunta. Mutta ainakin jäi enemmän rahaa ostaa sitten ton pituselle matkalle tarvittavat eväät!

Göteborgin katukuvassa on raitiovaunut tuttu näky, ei vaan täällä meillä!

Siellä semmonen taas menee

Perjantaina aamulla miulla oli ohjelmassa nukkumista puolillepäivin ja Roosalla koulua, jonka jälkeen lähettiin käymään kaupungilla. Suunnitelmissa oli ostaa vähän juhlavaatetta iltaa varten, mutta en löytänyt yhden yhtä kivaa vaatetta, joten ei auttanut kun vierailla Roosan vaatekaapilla.

Ilta sujui oikein kivasti, vaikka olinkin välillä ehkä vähän pihalla kaikista lääkisjutuista. Yritin kuitenkin nohevana tyttönä osallistua keskusteluun Roosan kertomilla nippelitiedoilla (voin kertoa tähänkin, että diabetes on entisaikaan todettu niin, että lääkäri on maistanut potilaan pissiä ja jos se on ollut tietyn makuista, niin siitä on voinut päätellä jotain), mutta eihän se juurikaan tuottanut tulosta ja suurta keskustelua, kun kaikki muutkin oli sillä samalla luennolla ollut ja miun kertomat jutut kuulleet ihan vähän tarkemminkin luennoitsijan suusta.

Lähdettiin alotteluista jatkamaan iltaa ensin johonkin lääkisopiskelijoiden kerhotalolle (kuulostaa äärimmäisen kuivakalta, mutta ei ilmeisesti ole), mutta ei jaksettu jonottaa sinne niin kauan kun olisi tarvinnut. Käveltiin sitten johonkin toiseen paikkaan, jossa vietettiin koko loppuilta vaihtelevalla menestyksellä: miulla meni oikein hyvin ja hauskaa piisasi!


Siinä vähän nähtävyyttä

Lauantaille meillä oli tarkoituksena lähteä koko päiväksi Lisebergiin huvittelemaan, mutta aamulla vaihdettiin sujuvasti suunnitelmaa niin, että käytiinkin vaan kaupungilla karkkiostoksilla ja katottiin loppuilta Netflixiä. Tilattiin myöskin herkkuruokaa kotiinkuljetuksella:


4-gott on taivas maan päällä

Kaiken kaikkiaan oli kyllä sika mukava viikonloppu! Taidankin asettaa ittelleni tavotteeksi käydä tän syksyn aikana vielä ainakin yhdessä jossain muussa kaupungissa retkellä, kun Tukholmassa tai Göteborgissa. Suunnitelman toteutuksesta mahdollisesti lisää myöhemmin! 

Laura: Norrlands nation

Päästiin viimein päätökseen siitä, mihin nationiin liitytään ja nyt ollaan sitten täysverisiä Norrlands nationin jäseniä. Tai oikeestihan valittiin nation aika arpomalla, koska väliaikainen kortti ei enää ollut käytettävissä, mutta tämä on tuntunut hyvältä päätökseltä. Nationit eli osakunnat pyörittää aika lailla opiskelijaelämää täällä Uppsalassa. Näin lyhyen ajan kokemuksella nationeista voisin verrata niitä jossain määrin meidän ainejärjestöihin, mutta täällä osakunnilla on kyllä homma isommallaan kuin Suomessa. Jokaisella osakunnalla on oma rakennus keskustassa ja siellä erinäisiä tapahtumia, kahviloita, ravintoloita jne. Liittyminen maksaa joitain kymppejä, mutta ei mitään hurjia summia ilmeisesti missään osakunnassa.


Norrlands nation on Uppsalan, sekä koko maailman suurin opiskelijaosakunta, joten sitä kautta heiltä löytyy myös paljon aktiviteetteja; juhlia, fika-hetkiä, kuoroa yms. Ainakin Norrlandsilla oli mahollisuus ostaa uuden opiskelijan paketti liittymisen yhteydessä. Näitä oli kahta eri vaihtoehtoa ja myöhän otettiin tietenkin kattavampi setti, joka oli vähän hinnakkaampi, mutta sisälti kaikennäköistä Norrlandsin oheistavaraa (kuten nämä kuvissa näkyvät kangaskassi ja laulukirja) sekä liput kolmeen tapahtumaan, joista varmaan myöhemmin lisää: reccemottagning, reccegask ja beerpong.

Onnelliset uudet jäsenet


Ennen tuota edellistä kuvaa olin ehtinyt jo sotkea Annan pyörällä kotiin ja takas keskustaan. Tyhmänä jätin rahapussin kotiin ja eikös liittymiseen tarvittu henkkareita...Mutta eka pyöräreissu Uppsalassa, enkä jäänyt autojen alle niiden seassa ajellessa, at least I did something right!

 Kasuaaleja matkakuvia



Nationiin liittyminen tapahtu aika nopealla tahdilla, koska kortti oli saatava ennen iltaa, sillä haluttiin tietenkin lähteä katsomaan millaset festit meidän osakunnalla on. Ja hauskaahan siellä oli! (plus sisään pääsi ilmaiseksi!!) 


Keskiviikkona oli sitten ensimmäinen koulupäivä ja voin sanoa, että kaatosateessa kävely ennen aamukaheksaa ei ollut lempparikokemuksia. Onneks tämän jälkeen ootti fika Kertulla ja facetime-treffit Jyväskylän tyttöjen kanssa💛